Netford Capital

Netford Capital on vuodesta 2006 toiminnassa ollut tamperelainen vippifirma, joka toimii pikalaina markkinoilla aputoiminimen "Ainalaina" kautta, josta voit ottaa pienlainana 100-1000 euroa.

Hakiaksesi lainaa palvelusta et tarvitse esimerkiksi takaajaa tai panttia/vakuutta.

Niiden sijasta lainaehtoihin lukeutuvat muun muassa vähintään 21 vuoden ikä sekä luottotietojen moitteettomuus, jonka yritys tarkistaa lainaprosessin kuluessa Suomen Asiakastiedon tai muun vastaavan luottorekisterinpitäjän tietokannasta.

Lisäksi Ainalainan luotoissa on käytetty porrastusta, siten, että uudet asiakkaat voivat hakea pienempiä lainoja kuin jo vanhastaan asiakkaana olleet, vippinsä aikaisemmin moitteettomasti hoitaneet henkilöt.

Ennen kuin aloitat vippiluoton hakemisen yrityksestä, sinun kannattaa tutustua luottojen ehtoihin yksityiskohtaisesti ja kokonaisuudessaan.

Tärkeisiin kohtiin lainaehdoissa kuuluvat esimerkiksi lainaprosessin kulut, vipin todelliset vuosikorot, sekä takaisinmaksuun liittyvät yksityiskohdat.

Näistä varsinkin pikalainan todellinen vuosikorko on erittäin hyödyllinen, sillä sen avulla voit helposti vertailla pikaluottojen hintoja (samoille lainasummille ja laina-ajoille) eri vippifirmojen välillä.

Vippiluoton hakemisprosessi sekä lainan takaisinmaksu

Yrityksen Ainalaina palvelussa on mahdollista hakea luottoa sekä verkkohakemuksena että SMS tekstiviestien avulla.

Ensimmäistä kertaa vippiä palvelusta hakiessasi sinun tulee tunnistautua TUPAS verkkopankki tunnusten avulla, jonka myötä luot myös salasanan palveluun.

Tätä salasanaa käyttäen voit jatkossa hakea vippiä firmalta Ainalainan kautta myös suoraan tekstiviesteinä matkapuhelimesta, ilman nettiyhteyttä.

Palveluun voi jättää pienlaina hakemuksen 24/7, mutta rahat myönnetyistä luotoista siirretään asiakkaiden tileille ma-su 7-23, lakiin perustuen.

Hakemuksen jättämisen jälkeen Netford tarkistaa mm. luottotietosi ja henkilötietosi vastaavuuden laina-ehtoihin, jonka jälkeen saat luottopäätöksen.

Laina-aikoina firman vipeissä on joko 14 vrk, 15+15 vrk, tai 30 vrk.

Vipin takaisinmaksu hoidetaan laskulla, jonka voit valita tulemaan kotiisi paperiversiona, tai vaihtoehtoisesti suoraan sähköpostiisi, jolloin et saa paperilaskua.

Laskusta löytyvät kaikki tarpeelliset tiedot maksun oikeaa suorittamista varten.

Kun olet hoitanut pienlainasi moitteettomasti, ja suoritus on rekisteröitynyt yrityksen tietokantaan, voit hakea uutta pikaluottoa, sillä yhdellä asiakkaalla voi olla avoimena vain yksi laina kerrallaan palvelussa.

Netford Capital - Vippi Opas