Pikavippi ilman korkoa

Pikavippi ilman korkoa ja käsittelykuluja on tarjolla Vivuksen nettipalvelusta. Katsaus palveluun ja sen takana olevaan yritykseen 4Finance Oy.

Palvelun takaa löytyvä 4Finance on kaikkiaan kuudessa Euroopan valtiossa toimiva vippifirma, ja muun muassa markkinajohtaja alallaan Latviassa ja Liettuassa.

Yrityksen kautta on myönnetty kaikkiaan yli 2 000 000 pikalainaa (yli 750 000 asiakkaalle) sen toiminnan aikana, ja firma onkin hyvää vauhtia laajentumassa suurimpien pienlaina toimijoiden joukkoon myös Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, ja Puolassa.

Näillä markkinoilla firmalla on kaikkiaan kolme brändiä,

  • Vivus (tuttu myös suomalaisille),
  • SMS Credit, sekä
  • 4Spar.

Näistä SMS Credit on käytössä lähinnä Latvian ja Liettuan markkinoilla, ja 4Spar Ruotsissa, muilla markkinoilla pääbrändinä ollessa "Vivus".

Firma on panostanut asiakasystävällisyyteen, siten, että esimerkiksi automaatio mahdollistaa uusien asiakkaiden lainansaannin parhaimmillaan 15 minuutissa lainahakemuksen jättämisestä.

Yksi perustekijöistä asiakasystävällisyydessä on myös henkilökohtainen asiakaspalvelu, jonka toiminta-aika on huomattavasti pidempi kuin alalla keskimäärin.

Vivus - vippi ilman korkoa

Vivuksen vipit ilman korkoa ovat tarjolla ainoastaan rajoitetuin ehdoin.

Näihin rajoitteisiin kuuluu varsinkin se, että sinun tulee tällaista lainaa varten olla uusi asiakas (ei aikaisempia lainoja Vivus nettisivuston kautta).

Ilmaisen vipin saamiseen liittyy myös muita rajoitteita, kuten se, että lainasummiin liittyy lainakatto-ehtoja iän mukaisina rajoitteina.

Näiden rajoitteiden perusteella ilmaista lainaa voivat

  • 20-22-vuotiaat hakea vain 200e rajaan saakka, kun taas
  • 23-vuotiaat ja sitä vanhemmat voivat hakea korotonta vippiä aina 400e rajaan saakka.

Käytännössä korottomuus tarkoittaa sitä, että kun sinulle on myönnetty hakemuksesi perusteella tällainen laina, maksat firmalle takaisin vain saman summan jonka otit vippinä, ilman korko- tai käsittelykuluja.

Ottamasi luotto maksetaan takaisin käyttäen laskua, jonka firma lähettää sähköposti-osoitteeseesi. Voit lainanhaun yhteydessä valita laskun tulemisen myös paperisena versiona, ilmoittamaasi kotiosoitteeseen.

› Pikavippi ilman korkoa