Satavippi

Satavippi on lahtelaisen WHT-Yhtiöt tuottama pikalaina palvelu, josta voit hakea luottona 60-1000 EUR, laina-aikoina ollessa 1 kk - 5 kk.

Kuten suurimmassa osassa muitakin pienlaina palveluja, et tarvitse lainanhakuun esimerkiksi takaajia tai vakuutta / panttia.

Niiden sijasta lainaehtoihin kuuluu joukko luottokelpoisuuttasi kartoittavia tekijöitä, mukaanlukien ei maksuhäiriöitä luottorekisterissä (Suomen Asiakastieto ja/tai Bisnode Finland), yli 20-vuoden ikä, sekä Suomen kansalaisuus.

Ennenkuin aloitat lainanhaun firman kautta, sinun kannattaa käydä nämä luottotiedot läpi kokonaisuudessaan ja yksityiskohtaisesti, varsinkin suhteessa lainojen todellisiin vuosikorkoihin ja luoton takaisinmaksun ehtoihin.

Näistä esimerkiksi lainan takaisinmaksuun kuuluu ehto, jonka mukaan sinulla on mahdollisuus siirtää eräpäivää, jos haluat. Tähän järjestelyyn liittyvät ohjeet ja järjestelypalkkion suuruus on ilmoitettu palvelun virallisilla nettisivuilla.

Vipin hakeminen ja lainan takaisinmaksaminen

Uutena asiakkaana sinun tulee aina tunnistautua palveluun verkkopankki tunnuksia (TUPAS) käyttäen.

Tämän tunnistautumisen yhteydessä saat oman, henkilökohtaisen PIN koodin, jota käyttäen varsinainen lainanhaku on mahdollista verkkolomakkeen ohella myös matkapuhelin kautta, tekstiviesteinä.

Kun olet jättänyt lainahakemuksesi, firma tarkistaa tietojen vastaavuuden lainaehtoihin, jonka jälkeen saat luottopäätöksen.

Takaisinmaksuun varattu aika riippuu siitä, millaisin ehdoin olevan luoton valitsit palvelusta, ja varsinkin suuremmissa vipeissä, kuten 1000 euron summissa, vaihtoehtoihin kuuluu myös useammassa maksuerässä tapahtuva vipin takaisinmaksu.

Jokaista maksuerää varten yritys lähettää kotiosoitteeseesi laskun, josta löytyvät kaikki tarpeelliset tiedot maksun suorittamista varten.

Kun olet maksanut pikalainan moitteettomasti ja kokonaisuudessaan takaisin palveluun, voit hakea uutta vippiä, sillä yhdellä asiakkaalla voi olla avoimena vain yksi laina kerrallaan.

Satavippi - Vippi Opas